Sivut

sunnuntai 26. joulukuuta 2010

Joulukoira

Vietettiin joulua perinteisesti vanhempieni luona Päiväkummussa, mikä Camin kohdalla tarkoittaa paljon leikkiä ja raaputuksia. Lahjojakin pikkuinen sai muutaman, joista kuvia alla. Nyt kotisohvalta löytyy hyvin väsynyt pieni valkoinen joulukoira.


Lahja numero yksi: Camin lemppariluu, jos raakoja ei lasketa. Raakoja luita ei viitsitty alkaa paketoimaan, joten pieni puristeluu sai toimia jouluherkkuna. :)





Lahja numero kaksi: Puuhamatto, jonka ompelin Camille pikaisesti aatonaattona. Idea varastettu Nina Ottossonilta. Pitäisi kehitellä tuohon vielä joku kehikkosysteemi, ettei se olisi aina yhtenä myttynä pienen touhuamisen jälkeen..




Lahja numero kolme: Älypeli Dog Spinny, joka oli lahja "isovanhemmilta". Peli osoittautui muuten yllättävän vaikeaksi. Ehkä hyvä niin, riittääpähän haastetta pidemmäksi aikaa. :)


Kamukin sai oman jouluateriansa. :)

torstai 23. joulukuuta 2010

Joulutervehdys!


Camin blogi on ollut hieman tauolla emännän teurastamoharjoittelun ja joulukiireiden vuoksi, mutta joulun jälkeen olisi tarkoitus jatkaa päivittelyä entiseen tahtiin. :)

Joulutervehdyksen kuvaaminen oli yhtä hauskaa kuin aina ennenkin..

 Saanko jo namin?

 Ai miksen..

Joko nyt!?

Slurps!

keskiviikko 1. joulukuuta 2010

Tossut

Fleecetöppöset ovat jo pidemmän aikaa olleet ostoslistalla, ja tänään lähdin metsästämään pikkuiselle Lauran suosittelemia Jokke-merkkisiä tossuja. Tarkoitus oli käydä useammassa eläinkaupassa tutkimassa valikoimaa ja vertailemassa hintoja, mutta yllättäen kolmessa eläinkaupassa pienet koot olivat loppuneet kaikista malleista, ilmeisesti kylmien kelien vuoksi. Stockalta löytyi kuitenkin yksi pari pieniä tossuja, ja ilokseni ne olivat juuri kyseiset Jokke-tossut, ja vieläpä punaisena!

Tossuissa ei ole vedenpitävää pohjaa, vaan pohja on tehty kaksinkertaisesta fleecestä. Ne ovat siis huomattavasti mukavammat jalassa verrattuna muutama vuosi sitten ostettuihin jäykkäpohjaisiin tossuihin, joita Cami ei lukuisista lahjontayrityksistä huolimatta ole hyväksynyt vaatekaappiinsa.



Cami pääsi testaamaan tossuja jo ulkonakin, vaikka pakkasta ei tänään niin paljon ollutkaan. Yllättävän hyvin se niiden kanssa liikkui. Saattoi jopa salaa vähän tykätä niistä. :)

tiistai 30. marraskuuta 2010

Jääkarhu ja pesukarhu

Camin ehkä kaikkein rakkaimmat lelut ovat Leevi-niminen jääkarhu sekä Lötköksi nimetty pesukarhu. Leevi on myös Camin turvalelu, jonka on oltava aina mukana pidemmillä reissuilla. Pienen koiran väsähtäessä (tai murjottaessa) Leevi raahataan aina sivummalle lutkuttamista ja tuhisemista varten. Tämä tapa alkoi jo pentuna, eli olisikohan kyseessä ehkä jonkinlainen äidin korvike?








maanantai 29. marraskuuta 2010

keskiviikko 24. marraskuuta 2010

Päivän asu

Vuosi sitten hankitulle fleecehaalarille on ollut viime päivinä taas paljon käyttöä. Koska haalari on aika joustava eikä kahise inhottavasti, Cami taitaa salaa jopa vähän tykätä siitä. Sen pukeminen aiheuttaa kuitenkin silloin tällöin Camille tyypillisiä känkkäränkkä- ja mökötyskohtauksia.

sunnuntai 14. marraskuuta 2010

Pörröpää

Tultiin taas pitkästä aikaa Päiväkumpuun viikonlopun viettoon ja samalla iskää onnittelemaan. Pikkuneiti on siis taas saanut rapsutuksia ja muuta huomiota enemmän kuin tarpeeksi, ja iskää on juoksutettu ympäri taloa niin kuin isänpäivänä kuuluukin! Jouduttiin eilen kunnon kaatosateeseen, ilman kurahaalaria tietysti, joten viikonloppua on vietetty hieman kiharammassa turkissa.. :)





torstai 28. lokakuuta 2010

Pieni tallikoira

Cami pääsi tänään ekaa kertaa tallille, kun käytiin koulukaverin hevosia katsomassa. Pikkuneiti oli niin reipas! Vähän taisi jännittää, mutta hurjan hyvin se kuitenkin pärjäsi siihen nähden, että sen heppakokemus on ihan olematon. :)


 On ehkä vähän jännää..



Mäkin haluan omenaa, kun toi toinenkin sai..

tiistai 19. lokakuuta 2010

Hyviä neuvoja

Viime viikkoiset agility-treenit menivät ihan poskelleen Camin haistellessa pitkin hallia, ja odottelin tämän viikon treenejä ehkä hieman kauhunsekaisin tuntein. Onneksi ihan turhaan. Tapasimme eilen ensimmäistä kertaa uuden kouluttajamme, jolta saimmekin hyviä neuvoja. Yllättäen syynä ovat pääasiassa ohjaajan tekemät virheet, eli allekirjoittanut voisi ehkä opetella miettimään omaa ohjaustaan myös ohjattavan näkökulmasta. Esteitä ei siis ehkä kannata peittää omalla kropalla, ja koiralle olisi hyvä jättää tilaa esteiden suorittamiseen. Ja jos aikoo itse tehdä äkkijarrutuksen putken suulla, niin yllättäen pieni valkoinen saattaa pysähtyä ihmettelemään ja päätyy lopulta haistelemaan. Joo, aika itsestään selviä asioita, itselleni kuitenkin yllättävän haastavaa siellä radalla..


Nämä neuvot testattiinkin saman tien, ja ero oli aika huima. Tehtiin pieni radanpätkä kahteen kertaan, ja näiden välissä saatiin siis mainitsemani palaute kouluttajalta. Ekalla radalla Cami haisteli jonkin verran, mutta palautteen jälkeen toinen rata menikin jo tosi hyvin. Ihan kuin toinen koira! Oli jotenkin niin outoa, kun sai pitkästä aikaa keskittyä itse ohjaamiseen (missä onkin tooosi paljon parannettavaa) sen sijaan, että joutuisi vain pelkäämään, milloin koira karkaa radalta seuraavan kerran. Cami kuulemma vaikuttaa koiralta, joka ei anna anteeksi edes ohjaajan pienimpiä virheitä, vaan turhautuu ja näyttää sen haistelemalla. Auts, pieniä paineita siis.. Joka tapauksessa eilisestä jäi hurjan hyvä mieli, ja jäädään innolla odottamaan seuraavia treenejä!

maanantai 18. lokakuuta 2010

Pesupäivä

Meillä oli tänään pesupäivä, kun emännällä oli sopivasti vapaata koulusta. Kolmen tunnin puunauksen jälkeen jäljelle jäi kevyt poikatukka, ei ehkä edelleenkään kovin bichonmainen, mutta ihan söpö kuitenkin. :)


sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Villapaita

Ilmat ovat viilenneet jo sen verran, että Camia saa taas alkaa pukemaan ulos mentäessä. Meillä tuo pukeminen on vaan yleensä vähän vaikeaa, kun pikkuneiti vihaa vaatteita. Kaikkia muita paitsi ihanaa ruskeaa villapaitaansa, joka sille ostettiin viime talvena. Villapaidan pukemiseen ei tarvita lahjontaa tai koiran etsimistä sängyn alta. Kuivilla ja vähän viileillä keleillä villapaita onkin ihan täydellinen vaatekappale!